Lunastuslauseke?
Kysymys: Osakeyhtiötä perustettaessa törmäsimme lunastuslausekkeeseen, mitä se tarkoittaa?
Vastaus: Yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että osakkeenomistajalla, yhtiöllä tai muulla henkilöllä on oikeus lunastaa muulta omistajalta kuin yhtiöltä toiselle siirtyvä osake. Lunastuslausekkeessa on määrättävä, keillä on lunastusoikeus ja miten useiden lunastukseen oikeutettujen keskinäinen etuoikeus määräytyy. Ellei lunastuslausekkeessa muuta ole määrätty, lunastusoikeus kohdistuu kaikenlaisiin saantoihin eli myös esimerkiksi perinnöllä ja testamentilla saatuihin osakkeisiin.
Lunastusoikeutta hyväksikäyttämällä voidaan siten estää uusien, ei-toivottujen henkilöiden pääsy yhtiön osakkeenomistajiksi. Lunastuslauseke ei sinänsä estä osakkeen luovuttamista tai muuta siirtymistä uudelle omistajalle, mutta osakkeen saajan pääseminen osakkeenomistajan asemaan saattaa estyä sillä, että hänen osakkeensa lunastetaan. Lunastajasta tulee silloin osakkeen omistaja. Osakassopimuksessa sovitaan yleensä myös siitä, ettei osaketta saa luovuttaa ilman muiden osakkeenomistajien suostumusta. Kuten todettu, osakassopimus sitoo vain siihen sitoutuneita henkilöitä.
Lisätietoja: http://www.yrittajat.fi/fi-FI/yritystoiminnanabc/yritysmuodot_ja_liiketoiminta/osakeyhtio/
