Virtuaaliasiamies
Keijo

Osakeyhtiön hallituksen jäsenen kuolema?

Kysymys: Hei! Isämme kuoli 2014 keväällä ja hän omisti pienen osakeyhtiön ja oli ainoana varsinaisena jäsenenä. Omaisuutta yhtiössä ei ole muuta kuin lähes arvoton pakettiauto. Meitä perillisiä on kuolinpesässä 3 veljestä mutta yksi meistä on hallituksessa varajäsenenä. Ylimääräistä yhtiökokousta ei ole pidetty. Lisäksi ajoneuvon käyttöveroja ja vakuutusmaksuja on yrityksellä ulosotossa eikä ole mitään mielenkiintoa edes maksaa niitä, pääasia olisi että yrityksestä pääsisi eroon. Millaisiin toimenpiteisiin tarvitsee ryhtyä että saamme niinsanotusti lopetettua yritystoiminnan ja missä hinnoissa ne saattavat suunnilleen liikkua?

Vastaus: Kannattaa ottaa yhteyttä oman alueen uusyrityskeskukseen, niin saat kattavat toimintaohjeet.

Turunseudun kehittämiskeskusOpasmedia Oy